Tuleva kotimme oli kolmas, jota kävimme katsomassa. Sinänsä harmi, sillä rakastan asuntonäyttöjä. On ihanaa kuvitella millaista elämää missäkin asunnossa eläisimme, millaista olisi istua juuri siinä keittiössä iltateellä, millaisen remontin tekisimme.
”Kipu ei onneksi johtunut sydämestäni, vaan lääkärin mukaan olin nukkuessani ollut niin kovassa kokovartalokrampissa, että rintakehäni oli mennyt kivuliaaseen jumiin.”
Vaikka Se Oikea löytyikin nopeasti, kaupanteko itsessään oli pitkä ja hermoja raastava kokemus. En stressaannu helposti, mutta uuden kodin hankintaan liittyy niin suuria tunteita ja haaveita, että ahdistus kasvoi kevään aikana lähes sietämättömäksi ja kärsin rajuista fyysisistä oireista. Vietin jopa yhden yön sairaalassa sydänkäyräjohdoissa, sillä heräsin keskellä yötä kovaan rintakipuun. Kipu ei onneksi johtunut sydämestäni, vaan lääkärin mukaan olin nukkuessani ollut niin kovassa kokovartalokrampissa, että rintakehäni oli mennyt kivuliaaseen jumiin. Nyt viimeistään varmistui, ettei asuntojen flippaaminen tai asuntohissi ole minua varten. Koti on minulle aivan liian tärkeä ja tunteellinen asia, jotta voisin suhtautua siihen sijoituksena. Jos meidän täytyy enää muuttaa, varaudun projektiin säästöpakkauksella Diapamia.
”Makuuhuoneesta oli hitto vie merinäköala! Oravien lisäksi tontin reunasta alkavassa metsässä asustivat myös mäyrät ja peurat.”
Tulevaa kotiamme päädyimme katsomaan puolipakolla. Olimmehan Kassun kanssa sopineet, että joka viikko käydään katsomassa vähintään yhtä asuntoa. Kun eräänä viikonloppuna mitään uutta ei ollut tullut markkinoille, lähdimme katsomaan asuntoa, jonka vähän epäilyttävä myynti-ilmoitus oli ollut Oikotiellä jo kuukausia. Pari kuukautta on Vanhan Herttoniemen mittakaavassa ikuisuus, sillä asunnot revitään alueella käsistä. Asuntoa myi omistaja itse, ilmoituksessa oli muutama pimeä ja heikkolaatuinen kuva, eikä mitään kuvailua asunnosta. Odotuksemme olivat olemattomat. Meillä oli enemmänkin huono omatunto siitä, että tuhlaamme myyjän aikaa. Emmehän tosissaan edes harkitsisi tätä asuntoa!
Näytön jälkeen olimme puulla päähän lyötyjä. Idyllisellä kadulla, kukkulan päällä kohosi talo, jonka alimmastakin kerroksesta näkyivät puiden latvat. Makuuhuoneesta oli hitto vie merinäköala! Oravien lisäksi tontin reunasta alkavassa metsässä asustivat myös mäyrät ja peurat. Asunto oli enemmän kuin olimme osanneet edes toivoa. Päätimme tehdä heti tarjouksen, mutta emme arvanneet millainen ruljanssi ennen kauppoja olisi vielä edessä.
”Lähetin myyjälle sähköpostin, jossa luki suunnilleen, että kaikkihan me haluttaisiin mahdollisimman paljon rahaa, mutta tämä ei vain ole niin arvokas asunto. Enempää emme voi maksaa, hyvää loppuelämää.”
Ensinnäkin, pyyntihinta oli kohtuuton. Täysin remonttikuntoisesta asunnosta 50-luvun talossa pyydettiin enemmän kuin alueen uudiskohteista. Lisäksi asunnon vuokralaisen vuokrasopimus oli päättymässä vasta loppukesästä, eli asuntoon ei pääsisi muuttamaan vielä kuukausiin. Teimme kolme toistaan parempaa tarjousta, myyjä hylkäsi ne kaikki. Hän ei ollut valmis tinkimään hinnasta. Itkin turhautuneena ainakin 200 kertaa. Unelmien koti olisi tässä, olimme tehneet erittäin avokätisen tarjouksen, esitelleet myyntihintatilastoja, perustelleet ja järkeilleet, pyytäneet hankkimaan välittäjältä arvion, mutta myyjä ei taipunut. Lopulta lähetin myyjälle sähköpostin, jossa luki suunnilleen, että kaikkihan me haluttaisiin mahdollisimman paljon rahaa, mutta tämä ei vain ole niin arvokas asunto. Enempää emme voi maksaa, hyvää loppuelämää. Seuraavana päivänä myyjä soitti. Hän hyväksyisi tarjouksemme.
Seuraavat viikot väänsimme kauppojen yksityiskohdista. Tehdäänkö kaupat heti vai asunnon vapautuessa? Millainen on myyjän vahingonkorvausvastuu, jos vuokralaisen kanssa tulisi ongelmia? Kuka vastaa vastikkeista asunnon vapautumiseen asti? Aina kun yksi asia selvisi, tuli uusi vaatimus, epäselvyys tai puuttuva paperi. Sopimuksia työkseen pyörittelevä isäni teki valtavan työn auttaessaan meitä saattamaan kaupat päätökseen. Vielä kaupantekotilaisuuteen astellessani olin epävarma siitä, onko myyjällä kaikki tarvittavat asiakirjat mukanaan ja toteutuvatko kaupat todella.
Koska kaupanteossa emme saaneet edes uuden kotimme avaimia käteemme (ne ovat vuokralaisella), on olo vielä kovin epätodellinen. Onko meillä nyt todella asunto? Voiko remonttia alkaa suunnitella? Piinaavaa odotusta helpottaaksemme olemme käyneet joka viikko kävelyillä uusilla kotikulmillamme. Maleksimme talon ohi, mutta koitamme olla tuijottamatta liian pitkään. Tuossa se on. Tuo kulma, siinä on meidän koti.
Otsikkokuvassa Artekin Juhannustaika-vaasi ja äitini siihen poimimat kukat.
-Vilja-
Leave a comment