Enää kolme viikkoa uuden kotimme remontin alkuun! Lisäksi sellainen uutinen, että emme muutakaan asuntoon syksyllä kahdestaan, vaan Kassun tie käy Kuopioon pelastusopistoon. Muutankin siis Herttoniemeen yksin ja saan aina viikonloppuisin miesvieraan! Umpistadilaista Kassua tämä näkökulma ärsyttää syvästi, omasta mielestään hän asuu edelleen Helsingissä, ja vain piipahtaa Kuopiossa viisi päivää viikossa. Kiistaton tosiasia kuitenkin on, että Kassu ehtii tehdä remonttia täyspäiväisesti 10 vuorokautta, kunnes juna Kuopioon starttaa. Sen jälkeen vetovastuu jää minulle. Jännää ja ihanaa!
Ja kuinka päädyimmekään ostamaan juuri tämän asunnon? Edellisen asunnon myynnin jälkeen olin niin järkyttynyt ja hervoton (lue edellinen postaus), että halusin ostaa minkä tahansa asunnon, kunhan se on halpa ja pieni. Lisäksi meillä ei ollut senttiäkään säästöjä, joten en oikeastaan uskonut meidän edes saavan asuntolainaa. Suureksi yllätykseksi pankki antoikin meille vallan avokätisen lainalupauksen. Tuttavapiirin kokemuksien perusteella voi sanoa, että ainakaan Helsingissä asuntolainojen myöntämisissä ja niiden ehdoissa ei maallikon silmin vaikuta olevan minkäänlaista johdonmukaisuutta. Lainalupaus vieritti kuitenkin kiven sydämeltäni ja päädyimme etsimään uutta kotia seuraavin kriteerein:
Rahaa jäisi muuhunkin elämiseen
Haagan asunnon kustannukset olivat noin 1500 euroa kuukaudessa, josta suuri osa oli yhtiövastiketta. Vastikkeessa painoivat kalliit taloyhtiön remonttilainat. Halusimme lainan ja yhtiövastikkeen olevan mielellään alle 1200 euroa kuussa. Kustannusten takia toiveena oli löytää pieni asunto isosta taloyhtiöstä. Tällöin osuutemme mahdollisista taloyhtiön korjauskustannuksista olisi pieni ja yhtiössä kustannukset jakautuisivat mahdollisimman monen maksajan harteille.
Ikkunan takana puita ja oravia
Maisemiin ei juuri voi remontoimalla vaikuttaa, joten niiden pitäisi uudessa kodissa olla kunnossa. Olin saanut Haagassa tarpeekseni roskakatoksien tuijottelusta. Koirien takia myöskään taivas- ja kattonäkymät eivät tulisi kysymykseen, vaan ikkunoista pitäisi näkyä myös koiria kiinnostavia asioita. Lisäpisteitä oravista.
Sijainti meren äärellä
Maisemanvaihdos oli itseisarvo. Olimme viihtyneet Haagassa hyvin ja sijainniltaankin se olisi ollut järkevä valinta, mutta kaipasimme puhtaasti muutosta. Helsingistä emme kuitenkaan luopuisi. Halusimme lisää vehreyttä ja merta. Lisäksi asuinalueen rakennuskannan tulisi olla mahdollisimman vanhaa, sillä emme kumpikaan pidä nykyarkkitehtuurista. Hakuvahtiin näpyteltiin lopulta vaihtoehdoiksi Vanha Munkkiniemi, Vanha Eira, Vanha Herttoniemi ja muutama hassu erikoisvehreä katu Taka-Töölössä.
Sielu ja kierot seinät
Uuden kodin tulisi olla vanhasta, viimeistään 60-luvulla rakennetusta talosta. Mitä kierommat seinät ja ja hassumpi pohja, sen parempi. Asunto ei saisi olla remontoitu pilalle, vaan alkuperäiset yksityiskohdat olisivat iso plussa. Etsimme erityisesti remppakuntoista asuntoa. Asunnolla pitäisi olla sielu ja luonnetta.
Näillä kriteereillä asetimme kaikki mahdolliset netin hakuvahdit ja kiinteistönvälitystoimistojen kotietsinnät, ja jäimme odottamaan saalista. Sovimme, että joka viikko käydään katsomassa vähintään yhtä asuntoa, vaikka se ei ilmoituksen perusteella olisikaan kovin kiinnostava. Paikan päällä saattaa yllättyä. Ja niin meille toden totta kävi.
Artikkelikuvassa kaislikkoa tulevilla kotikulmilla. Käymme siellä jo joka viikko makoilemassa rantakallioilla.
Vilja
Leave a comment